Ympäristöasiat
Ympäristö huomioidaan kaikessa toiminnassamme käytännön tasolla asti.
Vastuullisuutta käytännön
tekemisessä
Mallimme vastuulliseen rakentamiseen
Toimintaa ohjaa auditoitu ympäristöjärjestelmä, ja Koneringille on myönnetty RALA-ympäristösertifikaatti. Toimintamallit ja seuranta tuovat läpinäkyvyyttä siihen, miten ratkaisut vaikuttavat työmaan toteutukseen.
RALA tuo toiminnalle ulkopuolista varmistusta
RALA-ympäristösertifikaatti kertoo siitä, että toimintamme on arvioitu ja täyttää selkeät, ulkopuolisen tahon määrittelemät vaatimukset.
Sertifiointi auttaa meitä kehittämään toimintaa järjestelmällisesti ja varmistaa, että ympäristönäkökulmat huomioidaan kaikissa hankkeen vaiheissa suunnittelusta toteutukseen.
Hyötykäyttö ja fiksu logistiikka vähentävät kuormitusta
Ylijäämämaiden hyödyntäminen on keskeinen osa tekemistämme. Pyrimme aina löytämään kohteet, joissa materiaalit voidaan käyttää uudelleen, jolloin vältetään turhaa kuljettamista ja säästetään luonnonvaroja.
Samalla suunnittelemme kuljetukset niin, että tyhjiä ajoja syntyy mahdollisimman vähän. Kun logistiikka toimii kokonaisuutena, myös päästöt ja kustannukset pysyvät hallinnassa.
Kalusto, raportointi ja seuranta tukevat vastuullisia valintoja
Valitsemme kaluston aina kohteen mukaan. Tarkoituksenmukainen ja oikein mitoitettu kalusto tekee työstä tehokasta ja vähentää turhaa kuormitusta ympäristölle.
Seuraamme ja raportoimme tekemistä läpinäkyvästi. Kun tieto kulkee ja toimintaa mitataan, pystymme kehittämään tekemistä jatkuvasti ja tekemään parempia valintoja myös tulevissa hankkeissa.
Miten vastuullisuus
rakentuu?
Ylijäämämaiden hyötykäyttö
Samalla kuljetukset vähenevät ja työmaan kokonaiskuormitus kevenee. Ratkaisut suunnitellaan kohdekohtaisesti osaksi projektin toteutusta.
Meno-paluukuormat ja logistiikka
Vähemmän ajokilometrejä tarkoittaa pienempiä päästöjä ja selkeämpää kokonaisuuden hallintaa.
Kalusto ja päästöjen vähentäminen
Uusiutuvien polttoaineiden käyttö on mahdollista hankkeen vaatimusten mukaan. Tämä antaa asiakkaalle keinon pienentää päästöjä osana toteutusta.
Läpinäkyvä raportointi ja seuranta
Seuranta perustuu mitattavaan dataan, jota hyödynnetään toiminnan ohjauksessa ja kehittämisessä. Päätökset tehdään tiedon pohjalta.
Ylijäämämaiden kierrätys ja
hyötykäyttö – Maarinki
Koneringin Maarinki -terminaalit Uudellamaalla ja Pirkanmaalla tarjoavat yrityksille ratkaisun maa-aineksen loppusijoitukseen ja hyötykäyttöön.
Tarjoamme asiakkaillemme kierrätysmaata n. 40 % edukkaammin kuin mitä neitseellisen KaM 0/90 murskeen käyttäminen kustantaisi.

